keskiviikko 14. kesäkuuta 2017

Tultiin, nähtiin ja voitettiin!

Talvella jo mietiskelin, että näyttelyihinkin täytyisi kesän aikana osallistua ja metsästellä Almalle sitä viimeistä sertiä. Sertejä sillä kyllä on, mutta viimeinen olisi iän puolesta se ratkaiseva. Sitä on tullut vaan jotenkin niin ärsyttävän tarkaksi sen suhteen, että koiraa ei viedä kehään vajaassa turkissa tai muutenkaan "puutteellisena". Tästä johtuen näyttelymaksut on säästynytkin aika kivasti. Kun ilmoitin Almaa viime viikonlopun näyttelyyn Pietarsaareen, niin se aloitteli juoksuja ja sen mukana lähtikin pelottavan paljon karvaa.. ajattelin, että no se siitä taas sitten. Siinä sitten sotasuunnitelmaa mietiskellessä ruokintaa tehostettiin monenelaisilla öljyillä ja lisäravinteilla, pohjavillat vedettiin minimiin ja pesukertojakin kertyi ihan kivasti. Kuin ihmeen kaupalla tilalle alkoi kasvamaan uskomattoman tiivis ja kaunis turkki! Tällaiselle turkkiperfektionistille tilanne oli erittäin ihanteellinen.
  Niinpä saapui se ihana ilta, jolloin sain sormia syyhyten alkaa laittamaan Almaa näyttelykuntoon! Tällä kertaa ajattelin panostaa viimeisen päälle ja tilasin kunnon shamppoot ja hoitoaineet. Kyllä se vain niin on, että hyvää ja halpaa ei olekaan, koska kun panostin pari kymppiä enemmän, niin sain sitä mitä olen jo kauan haaveillutkin -juuri sen oikeanlaisen turkin!

Näyttelypäivän aamuna kello oli soimassa hyvissä ajoin, sillä vielä ohjelmassa olisi Alman viimeiset puunaukset. Iloinen hännänheiluttaja istui kylppärissä kuin prinsessa, kun kuivuri hyrräsi ja pörrötteli rintavilloja. Kyllähän siitä tuli kaunis! Auto oli pakattu jo edellisenä päivänä ja kaikki tarpeellinen löydetty matkaan mukaan. Alma hullaantui aivan valtavasti, kun näki näyttelyhäkkiä kannettavan autoon. Se taisi tasan tarkkaan tietää, mitä ollaan menossa tekemään. Matka näyttelypaikalle oli noin tunnin mittainen ja eipä aikaakaan, kun iloinen haukku ja ystävälliset ihmiset alkoivat täyttää näyttelypaikkaa.
Alma oli heti autosta tullessaan täynnä virtaa, mutta käyttäytyi onneksi kivasti niinkuin aina. Iso koira, häkki ja painava reppu on aika tuhoon tuomittu juttu, jos joku palanen ei toimi. Olimme ensimmäinen rotu kehässä, joten häkkipaikkakin löytyi hyvin. Alman käytin pienellä kävelyllä sen ollessa kyllä niin virtainen, että mitähän tästäkin tulisi.. Se tarjosi seuruuta, haukkua ja vaikka mitä, että saisi täyden huomioni. Kehät olivat vielä tyhjiä, joten kävin harjoittelemassa sielä pari kertaa. Hyvin Alma keskittyi ja tiesi kyllä miten kehässä käyttäydytään.

Pakko myöntää, että jännitys oli kyllä korkealla, kun kehäsihteeri ilmoitti kehän alkavaksi. Tämä reissu onnistuessaan toisi sen mitä olemme vaillakin valioitumisen suhteen. Se viimeinen serti olisi enemmän, kuin haluttu! Alma liiteli kauniissa ravissa kehään ja seisoi hyvin, vaikka toinen narttu tuli takana. Yksilöarvostelussa häntä heilui, kun tuomari tarkasti meni koko koiran läpi. Sain sen seisomaan hyvässä ryhdissä ja siitä tuloksena ERI. Toinenkin narttu sai ERI:n ja siitä sitten kilpailuluokkaan. Yhden kierroksen jälkeen tuomari osoitti meidät ykköseksi ja sen myötä tuli SA. Muita narttuja ei oltu ilmoitettu, joten sen myötä meille tuli VIHDOIN SE VIIMENEN SERTI!!! Ilmoitettu uros ei tullut paikalle, joten Alma oli täten myös ROP!! Meillä ei ollut sinä päivänä minnekään kiire, joten jäimme vielä ryhmiin, vaikka ne alkoivat vasta monen tunnin kuluttua. Siinä välissä ehdimme syödä hyvin, lenkkeillä ja vaihtaa kuulumisia tuttujen kanssa. Ryhmäkehä alkoi ja samalla inhottava vesisade.. Ryhmätuomarina toimi Elena Ruskovaara, joka tutki Alman hyvin perusteellisesti ja usein sitä silmäilikin. Tuloksena näyttävä läpijuoksu, mutta se ei meidän tämän päivän iloa latistanut yhtään! Kiva ja onnistunut näyttelypäivä takana, tämän paremmin se ei olisi voinut kyllä mennä!


AVO ERI AVK1 SA PN1 SERT ROP
Tuomari: Eva Liljekvist Borg, Ruotsi

Käännetty alkuperäisestä ruotsin kielisestä arvostelusta:

" Vahva hyvin kehittynyt narttu. Feminiininen pää. Hyvä pigmentti. Hieman vaaleat silmät. Oikea korvien kanto ja kiinnittyminen. Hyvä kaula ja selkä. Erinomaiset reidet. Vahva luusto. Riittävän tiukat tassut ja välikämmenet. Hyvin kehittynyt rintakehä. Liikkuu vakaasti riittävällä askelpituudella. Hyvä turkki ja väri. "


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti